Kirjatoukan viimeinen taistelu



Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että kirjahylly on paljon enemmän kuin vain kirjojen säilytyspaikka tai sisustuselementti? Se on ikkuna kodissa asuvan persoonaan ja sisäiseen maailmaan. 

Tätä mieltä oli ainakin Henri J. M. Nouwen, joka hämmästeli sitä, miten monia asioita kerromme itsestämme, vaikka emme olisi vielä sanoneet sanaakaan. Kirjassaan Erämaasta puutarhaan hän kuvaa tilanteita, joissa ihmiset astuvat ensimmäisen kerran hänen työhuoneeseensa: ”Seuraan joka kerta yhtä lumoutuneena, kuinka ensikertalaiset huoneeseeni tullessaan katsovat ympärilleen, tekevät huomioitaan kalusteista, maalauksista ja ennen kaikkea hyllyissä olevista kirjoista. ---- Jotkut kysäisevät, miten Freud, Marx ja Raamattu mahtuvat samaan kirjahyllyyn.” (Erämaasta puutarhaan, s. 97, suom. Anna-Maija Raittila)

 

Yhä useampi lukee nykyään kirjansa sähköisessä muodossa, e-kirjoina. Kirjahyllyn sijasta heillä on kotonaan Kindle-laite, johon on mahdollista ostaa ja ladata lukematon määrä luettavaa.  Enää ei tarvitse pelätä häiritsevänsä lukuvalon häikäisyllä viereisessä vuoteessa nukkuvaa, vaan voi lukea mukavasti omassa sängyssään vaikka yöt läpeensä. Enää ei myöskään tarvitse raahata lomareissuille matkalaukullista kirjoja, vaan riittää, kun pakkaa mukaan näppäränkokoisen Kindlen ja lataa sinne kaikki ne kirjat, joita kuvittelee haluavansa ja ehtivänsä lukea. 

 

Käteväähän kindleily on. Mutta Kirjatoukkana haluan kuitenkin edelleen tuntea käsissäni kirjan painon ja paksuuden, nuuhkia painomusteen ja paperin tuoksua, kaivautua sivujen väliin ja aistia sormissani niiden karheuden. Sähköiseen tekstiin on vaikea solmia suhdetta. Lukukokemus saattaa jäädä etäiseksi ja steriiliksi ja kirja vain kertakäyttöhyödykkeeksi, joka luetaan kerran ja unohdetaan. 

 

Kirjatoukalle taas kirjoista tulee parhaimmillaan ystäviä, joihin hän solmii elinikäisen suhteen. Sivuille vuosi vuodelta kerääntyvät kahvitahrat ja kulmiin taitetut koirankorvat kertovat omaa tarinaansa yhdessä vietetyistä hetkistä. Sivujen lomaan kertyy kirjanmerkkeinä palvelevia matkalippuja, postikortteja ja muistilappuja välähdyksinä elämästä, joka kirjatoukan ja hänen kirjansa kahdenkeskisten kohtaamisten ulkopuolella on kulkenut omaa polkuaan. Mitä enemmän elinvuosia kirjatoukalle kertyy, sitä syvemmin kirjat avaavat hänelle salaisuuksiaan. 

 

Yksi omista kirjaystävistäni on edellä lainaamani Nouwenin Erämaasta puutarhaan. Sen suomenkielisen painoksen lisäksi tätä nykyä hyllyssäni on myös pokkariversio sen englanninkielisestä alkuteoksesta Reaching Out. Jälkimmäisen sain hiljattain ystävältäni, joka halusi lahjoittaa joitakin kirjoja omasta hyllystään hyviin koteihin – toisin sanoen koteihin, joissa on kirjahylly. Nyt keskustelukumppaninani on oman suomenkielisen painokseni ja sen alleviivausten ja sivumerkintöjen lisäksi myös ystäväni kymmeniä vuosia sitten hankkima englanninkielinen painos, johon hän on tehnyt omia merkintöjään. 

 

Ymmärrän ja tunnustan sähköisen kirjan edut ja hyödyt. Mutta Henri Nouwenin herättelemänä mietin, missä on Kindle-ihmisen kirjahylly, joka avaisi toisille ikkunan hänen sisäiseen maailmaansa? Ja jos pyydät Kindle-ihmiseltä lainaksi sitä kiinnostavaa kirjaa, jonka hän kertoo juuri lukeneensa, hän vastaa: ”Öö, mulla on Kindle…..”. Eli no can do.  Tai jos nyt sattuisi joutumaan loppuelämäkseen yksin autiolle saarelle – miten pitkään e-kirjasta olisi siellä iloa?  

Kenties tulee päivä, jolloin tekstiä on mahdollista tuottaa ja lukea vain ja ainoastaan sähköisessä muodossa. "Mutta se ei ole tämä päivä!" innostuu Kirjatoukka, kohoten täyteen pituuteensa ja tuntien itsensä hetken ajan Aragorniksi, joka Mustan Portin edessä rohkaisee joukkojaan viimeiseen taisteluun ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan. "Niin kauan kuin maailmassa vielä on paperia ja toimivia painokoneita, minä aion nauttia luettavani perinteisen kirjan muodossa!" 

Huokaisten syvään KIrjatoukka kutistuu jälleen omaksi pieneksi itsekseen ja sukeltaa takaisin kirjansa sivujen väliin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Räpylöitä ja rakkautta

Mullanvaihto