Kahvia ja salmiakkia – Uusi pannullinen

  Sopranos TV-sarjan päähenkilö Tony Soprano pohti kerran terapeuttinsa vastaanotolla:  –  Every day is a gift, it´s just, does it have to be a pair of socks?  Jokainen päivä on lahja, mutta onko sen pakko olla pari sukkia?   Upeasti sanottu gangsteripomolta. Ja niin totta, vai mitä?   Kyllä, Tony Soprano oli masentunut tai ainakin vahvasti sinne päin kallellaan. Mutta ei tarvitse olla masentunut tunteakseen samalla tavalla kuin hän. Kaikilla meillä on joskus ollut ”mälsäntäi”, niin kuin meidän 3-vuotiaalla lapsenlapsella, joka keksi osuvan nimen niille päiville, kun jäisi mieluummin peiton alle odottamaan, että tulee huominen.     Minun elämässäni on joskus pitkiäkin aikoja, kun päivät vaan tulevat ja menevät, ilman että juurikaan annan niille arvoa. On vain mälsäntäi toisensa perään. Eikä jatkuva uutisvirta, joka mustana kuin synkkä suovesi valuu koteihimme, ainakaan lisää elämänhalua.    Elämä on arvokasta, kaunista ja haura...

  Tänä kesänä olemme viettäneet neljättäkymmenettä hääpäiväämme.  Me tapasimme toisemme yli neljäkymmentä vuotta sitten, t utustuimme ja rakastuimme, muutimme yhteen, ostimme kihlat ja menimme naimisiin.   Olimme kovin nuoria ja k aipasimme kumpikin rinnallemme  toista ihmistä, jolle voisimme antaa aivan erityisen paikan elämässämme. Vai oliko kyse enemmänkin siitä, että halusimme saada elämäämme jonkun, joka tekisi meidät onnellisiksi?   Sitkeänä elää meissä satujen synnyttämä haave siitä, että jonakin päivänä kohtaamme sammakon, joka onkin lumottu prinssi ja joka saa suudelman voimasta takaisin alkuperäisen olomuotonsa. Moiskis vaan, ja edessäni seisoo komea prinssi, täydellinen kaikin tavoin. Siinä nyt on se joku, joka tekee minut vihdoin onnelliseksi!  Todellisessa elämässä me tosin ohitamme sammakot ja tähyilemme niitä, jotka jo valmiiksi näyttävät ja tuntuvat unelmiemme prinsseiltä tai prinsessoilta. Ja jos sellainen löytyy, liitämme elämämme hän...

  Ostin kerran   ystävänpäiväkortin, jossa soma kiharapäinen taapero ja iso simpanssi halaavat toisiaan, nenät vastatusten. Kortissa lukee: ”Kun ystävä kohtaa ystävän, ei pienillä eroilla ole merkitystä!”   Miten upea ystävyyden ylistys! ajattelin kortin ostaessani. Kuinka hienoa onkaan ilahduttaa tällä kortilla ystävänpäivänä jotakin ystävistäni. Kukahan heistä olisi se onnekas, joka sen saa…? Toistaiseksi en ole vielä uskaltanut lähettää korttia kenellekään. Heti kun otan sen esiin ja mietin, kenelle sen lähettäisin, alan epäröidä. Entä jos tuon ystävän huumorintaju ei riitäkään? Mitä jos hän alkaa epäillä minulla olleen salaisia vaikuttimia lähettäessäni kortin hänelle? Mitä jos hän ajattelee, että haluan jostakin syystä ilkeillä hänelle lähettämällä hänelle ystävänpäivänä kuvan apinasta?  Tänäkin vuonna apinakortti jäi siis jälleen kerran lähettämättä. Ja kuitenkin juuri tuo kortti kertoisi tosi ystävyydestä jotakin oleellisen tärkeää: ystävien ei tarvitse olla s...