"Hei, Siri!"
Mies istuu pöydän ääressä, tuijottaa tiukasti puhelintaan ja toistelee sanaparia: ”Hei, Siri.” Hän ei puhu puhelimelleen, vaan jollekin, joka on puhelimen sisällä. Tai jollekulle. Mies puhuu äänellä, jota et muista hänen juuri koskaan käyttäneen, kun hän puhuu sinulle. Hän kuulostaa samaan aikaan innostuneelta, odottavalta ja miehekkään määrätietoiselta, kun hän sitkeästi jatkaa tuon jonkin (jonkun?) kutsumista, joka lymyää puhelimen sisällä. Kun Siri vihdoin herää ja vastaa kutsuun, sen (hänen?) ääni on asiallinen ja tehokas, mutta maustettu juuri sopivalla ripauksella pehmeää naisellisuutta, joka välittää kuvan siitä, että se (hän?) on valmis palvelemaan isäntäänsä ja täyttämään hänen pienimmätkin toiveensa. Jos olen läsnä näissä hetkissä, minut valtaa aina outo tunnekimara. Siinä on ärsyyntymistä ja silmien pyörittelyä mutta, noloa tunnustaa, myös aimo annos vanhaa kunnon mustasukkaisuutta. Hetkinen, kukas tässä oikein onkaan se a...