Ei haukku haavaa tee – mutta ei se kivaltakaan tunnu
Ei haukku haavaa tee, on tapana sanoa. Mutta siltä se kyllä joskus tuntuu. Naapurissamme asuu pieni koira. Koira kuin karvalakki, söpö ja pörröinen. Paljon aktiivisempi vain. Kun se oli vielä nuorempi ja aktiivisempi kuin nyt, sillä oli tapana räyskyttää raivokkaasti aina kun uskaltauduin ulos omalle takapihalleni. Noloa tunnustaa, mutta jouduin joskus tekemään lujasti töitä itseni kanssa, jotta pystyin pysyttelemään ulkona sen äänen ulottuvilla. Puhuin silloin itselleni rauhoittavasti tähän tapaan: – Sirkka, sinä olet ihan hyvä tyyppi. Se mitä tuo koira yrittää väittää, ei ole totta. Se ei vain tunne sinua vielä. Ja jos räksytys edelleen vain jatkui, saatoin vähän kuohahtaakin: – Ja himskatti sentään, sinulla on oikeus olla omalla pihallasi! Tuo pikku räyskyttäjä ei pysty haukkumaan sinua sieltä ulos! Tai siis sisään... Ihminen on tasapainoinen aikuinen, kun hän on turvassa omassa itsessään. Hirvittää ajatellakin, mitä omasta sisäisestä turvall...